Tanssin lumoa

Ammattilaisten tanssiesitys voi olla illan kohokohta monenlaisissa tilaisuuksissa. Se sopii hyvällä maulla ja taidolla toteutettuna myös esimerkiksi yritystilaisuuksiin.

Tanssiesityksiä voidaan järjestää ravintolassa osana show-illallista tai yökerhon tiloissa. Monet ryhmät tulevat mielellään myös asiakkaan tiloihin tai yksityiskoteihin. Silloin tulee kuitenkin varmistaa riittävä, turvallinen esiintymistila ja suunnitella äänentoisto, valaistus ynnä muu etukäteen.

Strippausta?

Hyvä eksoottinen tanssiesitys voi olla viihdyttävä ja myös eroottinen ilman että siinä on suoranaista alastomuutta. Ajatellaan vaikkapa itämaiden taidokkaita napatanssijoita.

Esitystä voidaan myös säätää yleisön mukaan, tanssijat voivat olla perinteisissä kabaree-asuissa tai keventää vaatetusta bikineihin tai kenties lingerie-alusvaatteisiin.

Nykyäänhän myös vaikkapa strip-clubeilta lähtöisin oleva tankotanssi on jo tuttu liikuntamuoto, ja tangon ympärillä voi tanssia taidokkaasti myös ilman riisuuntumista.

Tanssiesitykset toteutetaan pilke silmäkulmassa ja tarkoitus on pitää hauskaa. Pukeutuminen voidaan aina myös sopia esimerkiksi johonkin teemaan sopivaksi. Esimerkiksi polttareissa se voisi liittyä sankarin ammattiin.

Ja tanssiesitys ei tietenkään ole pelkästään miesten silmänruokaa, vaan sopii myös juhliin joissa on pariskuntia.